Olenko jotenkin tunnevammainen, kun en ole yli vuoteen ollut edes hieman ihastunut ?
Ei pitäisi katsoa romanttisia elokuvia. Sitä vain rupeaa kaipaamaan jotakuta jota voisi rakastaa, ja että se joku myös rakastaisi sinua.
Mutta jotten jauhaisi liikaa aiheesta 'kukaan ei rakasta muaaahhh' niin voisin jatkaa menneisyys tarinaani.
Osastojakson jälkeen, tammikuussa, sain säännölliset ajat terapeutille.
Kerran viikossa, myös lomilla, ilmaiseksi. Alaikäisyyden hyötyjä.
Sen jälkeen olen jojoillut painoni kanssa, ollut ihan loppu, huutanut, raivonnut, itkenyt, vetänyt liian monet kännit, valehdellut liikaa ...
Nyt on kohta vuosi siitä kun jouduin osastolle. Pitäisi päättää jatko-opinnoista, nostaa numeroita, LAIHTUA.
Ainoat asiat mitkä tulevat pysymään elämässäni on vain viikoittaiset terapia-ajat ja läski. Läski on ikuista.
Toivottavasti bulimia ei.
Lopetin tänään laskemisen kolmannen oksennuksen jälkeen.
Kommentit