lauantai, 1. marraskuu 2008

Ei otsikkoa

Olen väsynyt tähän.
En ole edes ehtinyt kirjoittaa, ei ole ollut aikaa olla koneella.
Bulimia voi paksusti. Olen palannut taas entiseen rytmiin.
En osaa enää elää niinkuin muut.

lauantai, 18. lokakuu 2008

http://servut.us/nutshell/random/Sakarin_Villapaitapeli.swf

Vaihdoin ulkoasun. Kelvatkoon kunnes löydän paremman.
Koodi on siis Blogipohjat bluesta .
Helvetti kun tekis vaan mieli syödä kokoajan. Lomailu ei sovi mulle, mä rupean ryyppäämään liikaa, syömään liikaa ja en jaksa liikkua yhtään.
Lukeeko tätä paskanjauhamista edes kukaan ? Mä kirjaudun vuodatukseen vaan nähdäkseni että nou comments, et ole suosiossa. Mutta hey, mainostakaapa mulle nyt jotain hyvää blogia (vaikka omaanne jos kehtaatte). En tarkoita hyvällä mitään sellasta äärimmilleen vedettyä pr0-ana-neiti-13-wee blogia tai neuloimpas-pipon-kehukaa-ny-ees-vähä blogia. Joku sellanen hieman pohjamudissa rypevä sopivasti itseironinen olis kiva.
Löysin muuten uuden rakkauden, Aino Mustikkapiirakka jäätelö. Itsehän en siis tuhlaa rahaa tuollaisiin herkkuihin vaan isäni (omnomnomn ostas useemmin sitä).

lauantai, 18. lokakuu 2008

Voithan sä aina kuvitella että näyttäisit laihtuneesi.

No niin.
Olin juomassa.
Nyt laskuhumala.
Helvetinmoinen nälkä, mutta en voi syödä kun kello on jo niin paljon.
Tänään tuli oksennettua 2 kertaa.
Edellisistä päivistä en jaksa edes puhua.
Kaikesta huolimatta vaaka näytti 61,5kg eli hieman vähemmän.
Huomenna/tänään(tsek aut kellonaika) taas juomaan ja sunnuntaina krapulassa salille.
Onneksi mulla loppuu kohta loma että pääsen taas kiinni arkeen. Silloin voi taas palata entiseen laihutusrytmiin ja itkeä läskejä peilin edessä.
Kurkku on ihan haavoilla taas ja posket turvonneet. Ai että mä olen seksikkään näköinen silloin kun on näitä vähän-enemmän-oksentelua kausia.
Näin muuten yhden osastokaverini. Yhtä pimee tyyppi ku sillonki ku se tuli osastolle. Patologinen valehtelija ja täys sekopää. Ihmettelin miten se ylipäätäänsä edes päästettiin ulos sieltä 4 kuukauden jälkeen.
Oksettaa, oksettaa, aina oksettaa.
Milloin mä oikein opin elämään ?

sunnuntai, 12. lokakuu 2008

olen angstinen teini jonka elämä on niiiiiin surullista.

Äh, vasta sitten kun joku tunne puuttuu sitä oppii kaipaamaan.
Olenko jotenkin tunnevammainen, kun en ole yli vuoteen ollut edes hieman ihastunut ?
Ei pitäisi katsoa romanttisia elokuvia. Sitä vain rupeaa kaipaamaan jotakuta jota voisi rakastaa, ja että se joku myös rakastaisi sinua.
1980627.jpg
Mutta jotten jauhaisi liikaa aiheesta 'kukaan ei rakasta muaaahhh' niin voisin jatkaa menneisyys tarinaani.
Osastojakson jälkeen, tammikuussa, sain säännölliset ajat terapeutille.
Kerran viikossa, myös lomilla, ilmaiseksi. Alaikäisyyden hyötyjä.
Sen jälkeen olen jojoillut painoni kanssa, ollut ihan loppu, huutanut, raivonnut, itkenyt, vetänyt liian monet kännit, valehdellut liikaa ...
Nyt on kohta vuosi siitä kun jouduin osastolle. Pitäisi päättää jatko-opinnoista, nostaa numeroita, LAIHTUA.
Ainoat asiat mitkä tulevat pysymään elämässäni on vain viikoittaiset terapia-ajat ja läski. Läski on ikuista.
Toivottavasti bulimia ei.
Lopetin tänään laskemisen kolmannen oksennuksen jälkeen.

sunnuntai, 12. lokakuu 2008

Ryhävalas täällä hei ♥

... Odottelen tässä juuri että pääsen oksentamaan.
Söin aamiaista (kyllä, vasta nyt) n.500kcal edestä. Juustosämpylä, kurkkua, levitettä, 2 keksiä, JUUSTOA -.-
En jaksa laskea tänäpäivänä oksennusten määrää.
Kun olen oksentanut menen kauppaan ja sieltä kotiin ja sieltä vessaan. Piste.
Mun parantumishalu yhtäkkiä stoppas. Jos kerta syön liikaa niin sitten mä myös oksennankin se. (kuka voisi vastustaa omar suklaata?)
Kotona olisi jäätelöäkin, maailman ihanin oksennettava ruoka.
2 viikkoa mä kestin ilman näitä jättirepsahduksia. Siis, että en syönyt herkkuja ja oksentanut niitä. Pikkurepsahduksia on ne, jos syön vaaleaa leipää yms.